Otsikon mukaisen kysymyksen sain, jälleen, jokin päivä sitten. No, miten ihmeessä näin on käynyt? Anna minun kertoa tarinani.
Taustani tulee täysin suomenkielisestä perheestä. Ihan tavallisesta duunariperheestä. Äiti on ollut valtiolla töissä mutta jäi jo minun ikäisenäni
sairauseläkkeelle. Isä oli sähköasentajana Wärtsilässä. Kotikieli oli suomi.
Ollessani vain 7 kuukauden ikäinen äidin oli mentävä takaisin
töihin. Oli saatava leipää pöytään. Yhtäkään suomenkielistä päivähoitopaikkaa
ei kuitenkaan ollut vapaana juuri sinä hetkenä. Mutta Folkhälsanilta löytyi
paikka.
Vanhempani puntaroivat että kuinkas nyt tehdään? Voiko lasta
laittaa sinne? Josko tilapäisesti uskaltaisi?
Näin kävi ja ensikokemukseni ruotsinkielestä ja kuuluisasta Ankkalammikosta on Folkhälsanin päiväkodista. Hyvä päiväkoti olikin ja muistot ovat lämpimiä. Paitsi puurosta en pitänyt. Sen muistan.
Henkilöstö oli lapsista välittävä. Osaan heistä törmään vieläkin kaupungilla. Ja uskomatonta kyllä, muistavat minut vielä! Viimeksi viime lauantaina sain halata erästä heistä.
Reissusta ei tullut tilapäinen pulahdus Ankkalammikossa, vanhempani kun huomasivat että sain toisen kotimaisen kielen ilmaiseksi. Ihan kaupan päälle. He miettivät, että voisiko tuosta olla hyötyä tulevaisuudessa? Joten matka suomenruotsalaisten ihmeelliseen maailmaan sai jatkua.
Kuusivuotiaana minun kielitaitoni testattiin, olihan peruskoulu
alkamassa. Testit osoittivat, että kumpikin kieli oli yhtä vahvoja. Näin ollen
ei ollut estettä jatkaa uintia Ankkalammessa ja arvio oli että hyvin
pärjään ruotsinkielisessä koulussa.
Näin tapahtui ja kiitos koulu- ja opintopolkujen olen saanut elää elämäni kahdessa maailmassa. Kotona suomenkielisessä. Koulussa ja ystävien kanssa ruotsinkielisessä. Pääosin meni hyvin, mitä nyt joskus suomenkieliset minua Hurrittelivat ja ruotinkieliset Finntupittelivat.
Siitäkin selvisin vaikka jokunen kyynel taisi joskus kiukusta
johtuen tulla.
2000-luvun alussa tein töitä narkomaanien ja heidän omaistensa
kanssa. Näin paljon epäkohtia. Halusin vaikuttaa. Ja niin teinkin. Annoin
haastatteluja lehtiin. Kirjoitin mielipidekirjoituksia. Mutta muutosta
parempaan ei kuitenkaan tapahtunut.
Mietin, pitääkö politiikan kautta yrittää. Onnistuuko se parhaiten
sieltä?
Tässä vaiheessa olin ehkä saanut jo jonkin verran julkisuutta ja
kun kuntavaalit 2004 lähestyivät käytännössä kaikki puolueet Vaasasta olivat
minuun yhteydessä. Kaikki paitsi RKP. He eivät vielä siinä kohtaa olleet
miettineet minua vaihtoehtona.
Kiinnostukseni vaikuttamiseen oli herännyt ja tutkin puolueiden
ohjelmia. Tutustuin heidän arvoihinsa. Pragmaattisena ihmisenä mietin myös
kysymystä siitä, missä puolueessa pääsee parhaiten vaikuttamaan? Yksin on
vaikea saada aikaan muutosta mutta joukolla on jo voimaa ja vipuvartta.
Vaasassa RKP oli tuolloin - kuten nytkin - suurin puolue. Valtakunnallisesti puolue on pieni, mutta on aina ollut kokoansa suurempi vaikuttaja. Kuten nykyäänkin. Lisäksi sen arvot sopivat omaan arvomaailmaani ja pohdin, että ehkä tuonne sopisin.
Ehkä sinne yksi suomenkielinen
duunariperheestä tulevakin mahtuu? Onhan siellä katto korkealla ja seinät
leviällä kuten sanonta kuului, ja yhä kuuluu.
Niin siinä sitten kävi, että otin yhteyttä RKP:n Thomas Öhmaniin. Muistan hyvin puhelinkeskustelumme. Olin eräässä paikallisessa tavaratalossa, kävelin ruokahyllyjen välissä kun soitin. Puhelin taisi olla Nokian 1100. Kosketusnäytöstä en siihen aikaan ollut kuullutkaan.
Thomas ilahtui soitostani. Toivotti lämpimästi mukaan puolueeseen
ja kertoi seuraavista askelmerkeistä.
Askeleet johtivat läpimenoon ja suoraan valtuustoon ja sain paikan myös sosiaali- ja terveyslautakunnasta, jota Thomas johti. Hän opetti minulla paljon politiikasta.
Joakim Strand on toinen henkilö joka poliittisella urallani on ollut merkityksellinen. Aloitimme yhdessä politiikan untuvikkoina tuolloin 2004 ja yli 20 vuotta on nyt yhteistä taivalta takana.
Tällä tiellä on jatkettu ja äänestäjät ovat tähän mennessä vaaleissa antaneet luottamuksensa. Miten 13.4 käy jää nähtäväksi. Kansa päättää kuten pitääkin.
Jos luottoa on tullut äänestäjiltä niin on sitä tullut myös puolueelta, vaikka sitä aikanaan hieman jännitinkin. Jännitin sitä, että kelpaanko vaikka en ole suomenruotsalainen? Kelpaanko vaikka en tuntenut kaikkia eikä minulla ollut suomenruotsalaista sukua tai verkostoa?
Kelpasin.
Luottoa on tullut uudestaan ja uudestaan. Olen saanut vastuuta ja niitä niin sanottuja raskaan sarjan pestejä. Kuluneeseen 20 vuoteen kuuluu mm 10 vuotta kaupunginhallituksessa, 10 vuotta Vaasan vammaisneuvoston puheenjohtajana, viimeiset kolme vuotta Pohjanmaan hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajana ja syksystä 2024 lähtien olen osa puoluehallitusta.
Vastuuta ja valtaa on siis annettu ja sitä olen parhaani mukaan käyttänyt, arvoja aina kuunnellen.
Varsinainen äidinkieleni on siis suomi, mutta 2016 suivaannuin niin silloisen hallituksen toimista, että vaihdoin äidinkieleni ruotsiksi. Kyse oli siitä, että Vaasan keskussairaalan statusta oltiin laskemassa ja silloiset hallituspuolueet ajattelivat, että Seinäjoki kyllä pärjäisi myös ruotsinkielisten kanssa.
Helsingin sanomatkin noteerasi kiukkuni ja hämmästyksekseni sain lehdestä lukea, ihan kuvan kera, seuraavan otsikon Vaasalaisvaltuutettu suuttui ja muutti äidinkielensä ruotsiksi päivystyssairaalapäätöksen vuoksi
No, kaikki me tiedämme miten "sairaalakamppailu" päättyi ja hyvä niin.
Mitä hyötyä taustastani on ehkä vuosien varrella ollut? Uskon, että se omalta osaltaan on vaikuttanut yhteistyöhön muiden puolueiden kanssa. Kieli on ollut jaettu ja luottamus siihen, että ajan aina tasavertaisesti kaikkien, myös suomenkielisten etua on ollut vahva.
Voi olla, että aatemaailmani olisi voinut joiltain osin sopia
toiseenkin puolueeseen mutta RKP oli - ja on - se sopivin minulle. Kootaan
suurempi vaikuttaja ja sinne mahtuu myös tällainen itsepäinen, suomenkielinen duunariperheestä
tuleva maailmanparantaja joka pitää puiden halaamisesta.
Siinä tarinani taipaleesta puoluepolitiikkaan.
Anne
PS jos mietit minne sijoitun akselilla oikea-vasen ja konservatiivi-liberaali niin näin:
Inga kommentarer:
Skicka en kommentar